keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Valtuustoaloite




Moottoripaja ja muita harrastetiloja

Kalajoella on erinomaiset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa, mutta nuorisolle tarvitaan tiloja myös muunlaiseen harrastustoimintaan. Nuorisolla on kiinnostusta it-alaan, musiikkiin, kulttuuriin ja moottoriurheiluun. Nuorisolle tulisi tarjota harrastusmahdollisuus esimerkiksi moottoripajatoimintaa, johon Kalajoelta löytynee sopivat tilat ja innokkaita vetäjiä. Tila soveltuisi myös työttömien aktivoimiseen sekä syrjäytymisen ehkäisemiseen. Tällainen harrastetila tulisi olemaan erittäin monimuotoisen toiminnan keskus ja tällainen tila lienee mahdollisuus vuokrata keskeiseltä paikalta Kalajoella. Tilojen yhteiskäyttö pitkäaikaistyttömien kurssipaikkana on mahdollista, jolloin tilojen käyttö olisi koulutusmuotoisena sekä nuorille että pitkäaikaistyöttömille. Tilat käyvät myös kaluston ja it-kaluston kunnostamiseen. Tilojen monimuotoisuus antaa mahdollisuuden myös Kanslaisopiston sekä muiden lyhytkurssien järjestämiseen. Pyydämme Kalajoen kaupunkia selvittämään millaisia tiloja on saatavilla moottoripajan sekä muiden harrastetilojen saamiseksi pääasiassa nuorten käyttöön.

09.01.2013


Erkki Aho Lek Pernu


Tarkemmin asiasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti