lauantai 29. maaliskuuta 2014

Niin kauaksi kuin pippuri kasvaa …



Tämän päivän (29.03.) Kaleva uutisoi näyttävästi Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden keskittämisestä Ouluun. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus syntyy, kun Oulun ja Rovaniemen hallinto-oikeudet yhtyvät. Mielestäni Oulun hallinto-oikeus on onnistunut erinomaisesti vääryyden jakamisessa. Mielestäni Oulun hallinto-oikeus tulisi sijoittaa niin kauas kuin pippuri kasvaa. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että hallinto-oikeudet ovat rikollisen tai ainakin vilpillisen hallinnon jatkeita, joissa julkisyhteisö voittaa pääsääntöisesti kaikki oikeustapaukset. Allaolevia kaikkia asioita ei ole viety Oulun hallinto-oikeuden käsittelyyn, mutta voidaan katsoa, että Oulun hallinto-oikeuden kelvoton asioiden käsittely on vaikuttanut siihen, ettei näitä muitakaan asioita ole käsitelty Kalajoen päättävissä elimissä oikein.

Otan ensimmäisenä esimerkkinä Oulun hallinto-oikeuden toiminnan Sun Arena-asiassa.
Mitä kuuluu Sun Arenalle?
http://kalajoki-ploki.blogspot.fi/2014/03/mita-kuuluu-sun-arenalle.html

Kalajoen keskustan piti torpata valtuutettu Erkki Ahonvaltuustoaloite Sun Arena-hankkeella, koska Erkki Ahonvaltuustoaloitetta ei voida poliittisista syistä viedä eteenpäin. Siksi hyvälle idealle piti keksi uusi isä, kalajokinen yrittäjä Juha Hannula. Hänen korkealentoisille ideoille löydettiin rahaa ja rahan avulla pyritään torpedoimaan Ahon valtuustoaloite. Seuraan mielenkiinnolla tilanteen kehittymistä.

Valtuustoaloitteideni eliminointi ei ole uusi asia Kalajoella. Tein 29.1.1998 valtuustoaloitteen urheilupainotteisesta lukiosta. Asia saatettiin tiedoksi valtuustolle, mutta asian johdosta ei ryhdytty mihinkään toimenpiteisiin. Vuonna 2007 huomattiin, että lukiosta on tehtävä urheilupainotteinen lukio ja nyt siellä voi opiskella myös jääkiekkoa, lentopalloa, yleisurheilua ja hiihtoa.
Tein 29.1.1998 valtuustolaoitteen, jonka mukaan lämpökeskusten polttoaineeksi tulisi ottaa hake. Valtusutoaloite saatettiin vain tiedoksi valtuuteuille. Muutama vuosi myöhemmin valtuustoaloitteeni toteutettiin kuitenkin niin, ettei kukaan siihen kiinnittänyt huomiota.
Tein aloitteen aikanaan myös matkailutien alituksesta. Sekin aloite saatettiin vain tiedoksi ilman toimenpiteitä. Asia kuitenkin toteutettiin virkamiesideana muutamaa vuotta myöhemmin.

Otan toisena esimerkkinä lainvastaisen kaavan laadinnan
Piiri pieni pyörii – lainvastainen kaavan laadinta, josta syyttömät joutuvat kärsimään
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2013/12/piiri-pieni-pyorii-lainvastainen-kaavan.html

Otan kolmantena asiana sivistystoimenjohtajan virkavaalin Kalajoella

Sivistystoimen virkavaali Kalajoella 2002 - KHO kumosi päätöksen
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2008/11/sivistystoimen-virkavaali-kalajoella.html

Otan neljäntenä asiana vt. ympäristötarkastajan syrjinnän

Vt. ympäristötarkastajan työsuhteen päättäminen on vielä KHO:n käsittelyssä. Tässä taustatietoja asialle:

Ympäristötarkastajan työsuhteen päättäminen oudolla tavalla
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2009/05/ymparistotarkastajan-maaraaikaisen.html


Ympäristölautakunnan puheenjohtajan lausunto
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2009/06/ymparistolautakunnan-puheenjohtajan.html


Oikaisupyyntö ja kyselytunti
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2009/07/oikaisupyynto-ja-kyselytunti.html


Kalajoen kaupunginhallitus menetteli lainvastaisesti
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2011/02/kalajoen-kaupunginhallitus-menetteli.html


Kuin kusi lumeen...
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2010/08/kuin-kusi-lumeen.html


Tukeeko tarjouspyyntö rikosepäilyjä?
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2009/12/tukeeko-tarjouspyynto-rikosepailyja.html

Kalajoen kaupungille oikeudenkäyntikulut
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2010/04/kalajoen-kaupungille-2300-euron.html


Putoaako pallilta – heiluuko häkki
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2009/10/putoaako-pallilta-heiluuko-hakki.html


Oikaisuvaatimuksista äänestystulos
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2009/08/oikaisuvaatimuksista-aanestystulos.html


Ylimäääräinen asia
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2009/11/ylimaarainen-asia.html


Kalajoen kaupunginhallitus 18.06.2010 ja kommentit päätöksiin
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2010/06/kalajoen-kaupunginhallitus-18062010-ja.html


Otan viidentenä asiana edellisen käsittelyn kouluverkon supistamisesta Kalajoella

Kouluasiat kouhuttavat kalajokisten mieliä, lähinnä kouluasioiden valmistelu ja niiden toteuttaminen.
Nunnan nännit ja paavin pallit
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2008/12/nunnan-nnnit-ja-paavin-pallit.html
Mistä oppilaat Tyngän aluekouluun?
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2009/04/mista-oppilaat-tyngan-aluekouluun.html


Kalliita ääniä
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2008/12/kalliita-ni.html


Kouluverkko kuohuttaa mieliä
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2011/11/kouluverkkoasia-kuohuttaa-mielia.html


Kalajoen kouluverkko ratkaistiin investointiohjelmalla
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2011/11/kalajoen-kouluverkko-ratkaistiin.html


Kalajoen kaupunginvaltuuston kokous 1 osa
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2011/12/kalajoen-kaupunginvaltuuston-kokous.html


Kalajoen kaupunginvaltuuston kokous 2 osa
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2011/12/kalajoen-kaupunginvaltuuston-kokous_13.html


Kalajoen kaupungivanltuuston kokouus 3 osa
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2011/12/kalajoen-kaupunginvaltuuston-kokous_9174.html



Kouluverkkoasia kuumentaa tunteita
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2012/05/kouluverkkoasia-kuumentaa-tunteita.html


Otan kuudentena asiana rikollinen menettely luottamustoimen ulkopuolella
http://www.erkkiaho.com/blogarchive/278.htm

Kalajoen kaupungin menttely
Rikollinen menettely luottamustoimen ulkopuolella”
Ylivieskan käräjäoikeuden päätöksen 28.11.2005 perusteella Kalajoen Keskusta päätti kantaa kortensa kekoon Erkki Ahonmaineen mustamaalaamisessa. Keskeisessä roolissa tässä asiassa oli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Raili Myllylä sekä Kalajoen kunnan hallintojohtaja Pekka Ollila.
Kalajoen kaupunginhallitukseen tuotiin kiireellisenä asiana 12.12.2005 § 343 ohi esityslistan nimikkeellä ”Rikollinen menettely luottamustoimen ulkopuolella”. Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto käy asiasta periaatekeskustelun ja päättää mahdollisista toimenpiteistä.
Kaupunginvaltuusto päätti 20.12.2005 § 143, että asiassa suoritetaan hallintomenettelylain mukainen kuuleminen riittävässä ajassa. Pro Kalajoen ryhmä esitti, että odotetaan oikeuden lainvoimaista päätöstä ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Äänestyksessä valtuutettu Aila Siirilän ehdotus voitti äänin 29-6.
Ahon selvitys valtuutetuille
Vetosin hallintolain 34 §:n, jonka mukaan asianosaiselle on varattava tilaisuus ennen asian ratkaisemista lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Esitin myös vaatimuksen hallintolain 37 §:n mukaisesta suullisesta selvityksestä asiassa. Vaadin myös hallintolain 40 §:n mukaista todistajien käyttöä asiassa.
Tein 1879 sivun suuruisen selvityksen asioista todistusaineistoineen. Lisäksi mukana oli kaksi kirjaa todistusaineistona, joista toinen kirja oli 530 sivun kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa.
Paljastin selvityksessäni PR-talojen konkurssivyyhden rikokset, Suomen Naturan laittomuudet ja rikokset sekä Kalajoen matkailun laittomuudet ja rikokset. Kaikki nämä tarkkoine todistusaineistoineen.
Myös oikeudenkäynnistäni oli selvitys, sekä todistusaineistot oikeudenkäynnin laittomuuksista. Todistuksena oli myös kahden sydäntautilääkärin lausunnot tilastani oikeudenkäynnin aikana. Toinen lääkäri lausui näin: Sinun pitää tulla vastaanotolle ja sitten katsomme tilannetta. Varmasti on mahdollisuuksia tehostaa verenpainelääkitystä. 258/142 on vaarallinen tilanne. Hyvä, ettei toistuisi”.Toinen lääkäri lausui näin: Of course, this situation was dangerous. Your medicine was weak. Ask a doctor to prescribe for you a new medicine: “diltiasem” 90 mg x times during the day or 1 time in day. This is a good medisine, works longer. Wrie me”.
Selvitystä ei annettu valtuutetuille eikä tiedotusvälineille
Kaupunginhallituksen jäsenille ei jaettu selvitystä lainkaan. Selvitystäni ei jaettu myöskään valtuutetuille. Selvitystäni ei laitettu liitteeksi mihinkään kaupunginhallituksen pöytäkirjaan, eikä mihinkään valtuuston kokouksen pöytäkirjaan. Selvityksestä haluttiin vaieta tyystin, vaikka se on virallinen ja julkinen asiakirja. Se paljastaa lukuisia rikoksia ja rikoksentekijöitä.
Kaupunginvaltuustolle en saanut esittää selvitystäni lainkaan. Valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä esti asian valtuustokäsittelyn. Minulle varattiin valtuustonkokouksen ulkopuolelle muutaman minuutin puheenvuoro asiassa. Valtuuston puheenjohtajalla ei ole oikeutta rajata asian käsittelyä valtuuston kokouksen ulkopuolelle, eikä rajoittaa valtuutetun puheoikeutta. En hyväksynyt menettelyä. Katsoin, että valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä ylitti toimivaltuutensa, kun hän esti asian valtuustokäsittelyn sekä todistusaineistoni jakamisen valtuutetuille. Asian käsittely täyttää mielestäni törkeän kunnianloukkauksen tunnusmerkistön.
Lisäksi valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylää sekä Kalajoen kaupungin hallintojohtajaa Pekka Ollilaa on syytä epäillä rikollisten suojelusta ja rikosten peittelystä. Raili Myllylänkannalta arkaluontoisin asia lienee ollut syrjintärikoksien paljastukset sekä kaupunginjohtaja Jukka Puoskarin toimien julkistaminen.
Tein valituksen kohtelustani Oulun hallinto-oikeudelle, joka suojeli rikolliseksi epäiltävien toimintaa ja syyllistyi samalla rikosten peittelyyn ja rikollisten suojeluun. Asian esittelijänä Oulun hallinto-oikeudessa oli nettipäiväkirjassani usein mainittu Kaarina Kemppainen.
Valitus KHO:lle
Valitin asiasta Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Olen selvittänyt päätöstä
Päätön päätös korkeimmassa hallinto-oikeudessa.”http://www.erkkiaho.com/blogarchive/166.htm
Jälleen kerran voitiin todeta Suomen oikeuslaitoksen mädännäisyys ja se ettei korppi korpin silmää noki.
Koska KHO suojeli rikollisten toimintaa, niin syrjintäni jatkuu edelleen Kalajoen kaupungissa.
Todistuksena elinkeino- ja maankäyttötoimikunnan valinta. Pro Kalajoen ryhmä nimesi minut edustajakseen elinkeino- ja maankäyttötoimikuntaan. Kalajoen kaupunginhallitus päätti 19.2.2007 § 61 olla nimeämättä minua tuohon toimikuntaa toistaiseksi. Menettely täyttää kiistatta syrjintärikoksen tunnusmerkistön. Asian esitteli kaupunginhallitukselle kaupunginjohtaja Jukka Puoskari.
Elinkeino- ja maankäyttötoimikunta on salaseura, jossa kunnan maakaupoilla tehdään joskus jopa kuntalaisten edun vastaista bisnestä. Koska minä olen avoin, rehellinen, oikeudenmukainen ja tasapuolinen ihminen, niin ”lehmäkaupat” kunnan maakaupoissa olisivat Kalajoella joutuneet historiaan minun valintani seurauksena. Elinkeino- ja maankäyttötoimikuntaan ei haluttu kuntalaisten edunvalvojaa. Kysymys on myös vaalituloksen vääristämisestä. Sekin on rikos. Minä kuitenkin uskon, että se aika on lähellä jolloin Kalajoen kaupungissa hallintojohtaja Pekka Ollila ja kaupunginjohtaja Jukka Puoskari joutuvat vastuuseen teoistaan. Syrjinnässäni keskeisessä roolissa on valtuuston puheenjohtaja Raili Myllylä.
Asiakirjaliite
Kalajoen kaupunginhallituksen pöytäkirja 19.2.2007 (1901)
Tämän DVD-dokumentin esittäminen valtuutetuille estettiin Kalajoen kaupungin johdon toimesta. Halusin esittää tämän DVD-dokumentin sen vuoksi, että kaikki valtuutetut eivät jaksa perehtyä kirjalliseen materiaaliin. Katso erityisesti kohta 8. Ahojahti. Sen pituus on 9.12 minuuttia.
DVD-dokumentti youtubessa
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2008/12/dvd-dokumentti-youtubessa.html


Todistusaineistona Kalajoen kaupunginvaltuustolle esitin myös kirjani Olet Maamme Armahin Suomenmaa, jossa on keskeiset rikokset kerrottu todistusaineistoineen eli asiakirjoista, jotka todistavat rikokset on valokopiot kirjan sivuilla. Myös näiden todistusaineistojen esittäminen virallisessa valtuuston kokouksessa estettiin Kalajoen kaupungin johdon toimesta, vaikka valtuusto oli itse pyytänyt minulta selvitystä asioista.



Otan seitsemäntenä asiana Jäähallin alkoholin tarjoilun
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2011/11/kalajoen-kaikuja.html


Otan kahdeksanten asiana esille konserniyhtiön rakenteen kehittämisen ym.
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2010/12/konserniyhtiorakenteen-kehittaminen.html

Vastaus Torstille jotteli totuus unohtuisi
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2010/05/vastaus-torstille-jotta-totuus-ei.html

Työkyky- ja työtaitopassiprojekti ja sen taustat
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2009/07/tyokyky-ja-tyotaitopassiprojekti-ja-sen.html

Kalajoella kohdellaan työttömiä kaltoin
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2009/04/kalajoella-kohdellaan-tyottomia-kaltoin.html


Ampumarata-asia herätti ihmettelyä
Ampurata ei ole Kalajoen kaupungin investointisuunnitelmissa. Entisenä ympäristölautakunnan puheenjohtajana tiesin, että nykyinen ampumarata on siirrettävä toiseen paikkaan, koska sen meluhaitoista on tullut valituksia. Ympäristösihteeri antoi ampuradalle minun yllätykseksi jatkoaikaa nykyisellä paikalla vuoden 2011 loppuun. Minut kyllä ohitettiin luvan myöntämisessä ja epäilen, että paine asiassa oli tullut virkamiesten taholta. Minä en olisi antanut lupaa kuin vuoden 2010 loppuun saakka. Tänä aikana Kalajoen kaupungin olisi tullut tehdä suunnitelmat uudesta paikasta ampumaradalle.
Minulle ja muillekin valtuutetuille oli yllätys, että valtuuston kokoukseen tuotiin ohi budjetin ja toimintasuunnitelmien 129 500 euron maakaupat koskien Kauasten ampumakeskusta. Päätin selvittää asian, koska maanmittausteknikko Antti Lastikka ei ole voinut edetä asiassa ilman johtavien virkamiesten tukea.
Asiassa on edetty näin. Kalajoen-Alavieskan riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Jouko Arvo on tehnyt Kalajoen kaupungnhallitukselle 26.9.2006 kirjelmän, jossa hän pyytää selvittämään uutta ampumaradan paikkaa.
Ampumaradan suunnittelutoimikunnan kokous on pidetty 20.2.2007 klo 19.00 -20.30 Mamma Leonessa. Muistion asiassa on tehnyt Kalajoen kaupungin liikuntasihteeri Jouko Moilanen. Muistiossa todetaan: Tavoitteeksi on asetettu, että uudella radalla voitaisiin harrastaa mahdollisimman monia, eri aselajit mahdollistavaa harrastustoimintaa kuten kivääri, haulikko- ja pistooliammuntaa, mukaan luettuna myös silhuetti-, kasa- ja pitkän matkan ammunta. Lajit edellyttävät yli kilometrin mittaista rata-aluetta varoalueineen. Päätettiin kutsua kokoon työryhmä, johon nimettiin Lassi Suni pj. Jarmo Lankila, Jouko Arvo, Vesa Haapakoski, Antti Lastikka, Jukka Puoskari ja Jouko Moilanen.
Jouko Arvo Kalajoen-Alavieskan Riistanhoitoyhdistys ry, Lassi Suni Kalajoen Reservilaiset ry ja Esko Valikainen Kalajoen Reserviupseerit ry ovat lähettäneet Kalajoen kaupunginhallituksella kirjeen, jossa he katsovat, että kausten tien varressa oleva alue olisi sopiva paikka ampumakeksukselle. He esittävät , että Kalajoen kaupunki ryhtyisi toimiin kyseisen maa-alueen hankkimiseksi.
Erkin kommentti: Ampuradan suunnittelutoimikunta on itse nimennyt itsensä tähän tehtävään. Kokouksessa on ollut mukanaJouko Moilanen, Esko Valikainen, Mikko Honkela, Vesa Haapakoski, Heikki J. Kärjä, Lassi Suni, Veikko Kaarta, Juha Vierimaa, Jarno Lankila, Ritva Nuorala, Ari Lapinoja, Ilkka Juntunen. (Kolmesta nimestä en saa selvää).
Asia ei ole Kalajoen kaupungininvestointiohjelmassa. 
Kyseessä olevat järjestöt eivät ole esittäneet mitään toiminta- ja rahoitussuunnitelmaa hankkeelle. Kaupungin virkamiehet ovat toimineet omalla vastuullaan päättäjiltä salaa ja ohi budjetin. Hanke sinänsä saattaa olla järkevä, mutta asiasta olisi pitänyt olla tarkat suunnitelmat ja se olisi tullut olla Kalajoen kaupungin investointiohjelmassa. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että kaupunginjohtaja Jukka Puoskarilla on iso rooli asiassa. On otettava huomioon, että hän on juristi joten menettely on todella järkyttävää toimintaa. Laitetaan ilman suunnitelmia ja ohi budjetin haaveiltuun hankkeeseen kaupungin puolesta 129 500 euroa. Olen varma, että nyt on vastuullisten tultava esiin ja esitettävä niin toiminta- kuin rahoitussuunnitelma. On käsittämätöntä, että yhtä urheilulajia suositaan tällä tavalla ilman selkeitä investointi- ja rahoitussuunnitelmia. Nyt on ohitettu päättäjät asiassa ja toimittu vastoin yleisesti hyväksyttyjä periaatteita.


Tulevina vuosina Kalajoella tullaan keskustelemaan ja päättäjät joutuvat perehtymään myös seuraaviin asioihin
Äänestystulos 20-15 paskaputki rakennetaan
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2008/12/nestystulos-20-15-valtuuston-1kokous.html



Paskaputkinäytelmän ohjaajat
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2008/12/paskaputkinytelmn-ohjaajat-kentala-ja.html


Vesihuolto on loistavaa bsnestä – jouluruoka valmiiksi tilattuna
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.fi/2008/12/vesihuolto-on-loistavaa-bisnest.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti